Pientä remonttia naamaan

Heippa.

Kävin viimeviikolla ystäväni Annan kanssa viikonlopun Helsingissä ja samalla ehdin käydä Susannan uudella toimipisteellä Töölössä (Messeniuksenkatu 7) laittamassa vähän naamaa kesäkuntoon. Viime kerrasta olikin sen verran aikaa että päätettiin tehdä samalla kokoremppa eli Botoxia otsaan ja huulet täyteläisemmiksi.

Uusi toimipiste on ihanan vaaleaksi stailattu ja muutenkin viimeisen päälle huolella suunniteltu.

Anna oli mukana henkisenä tukena. Viimeksi tein sen virheen kun mentiin pistoshoitohin että olin juonut kahvia juuri ennen toimenpidettä joten pintaverenkierto oli aktivoitunut ja pistokset sattuivat sen takia hiukan normaalia enmmän. Tällä kerralla olin varautunut joten en juonut kun aamulla kahvia ennekuin lähdettiin kohti Helsinkiä.

Ensin tuikattiin otsa kuntoon. Piikki ei kyllä juurikaan tuntunut misssään. Lähinnä laitettiin ainetta tohon silmien väliin kun siinä tuntui olevan eniten korjailtavaa.

Sen jälkeen tehtiin huulille taikoja. Kipua ei nyt juurikaan ollut koska laitettu aine sisältää puudutusainetta joka tehoaa 5sekunnissa.

Pistettiin tällä kertaa Princess volumea joka kestää mulla about 6-8kk, vähän riippuu miten lähtee. Onneksi huulet eivät kuitenkaan tyhjene yhdessä yössä vaan tuote haihtuu pikkuhiljaa.

Heti huulten muotoilun jälkeen tuntui että itseluottamus kohosi ja oli mukavampi taas katsoa peiliin. On täysin totta että pieni pintaremontti naamaan piristää ilmettä ja kohottaa itsetuntoa.

Huuleen tuli alas pieni mustella minkä onneksi pystyi peittämään meikillä. Mustelma hävisi parin päivän aikana kokonaan.

Tässä kuvassa 5päivän jälkeen pistoshoidosta kun olin menossa mutsin luo. Siitä lisää tulevassa postauksessa. Huulet ovat laskeneet turvotuksesta ja muoto on selvemmin näkyvissä. Mielestäni erittäin onnistuneet toimenpiteet ❤

Olen ollut erittäin tyytyväinen Susannan kädenjälkeen ja tulen vastaisuudessakin käymään hänen luonaan.

Seuraa Susannan klinikkaa facebookissa EsteettinenKlinikkaSusannaHanhineva Kannattaa muutenkin seurata klinikan fb sivuja, sieltä löytyy mukavia kesätarjouksia 🙂

Jos nyt tunsit että haluat saada naaman vielä kesäksi kuntoon niin ajanvaraus löytyy täältä.

Mukavaa Juhannuksen jatkoa vaan kaikille, toivottavasti teilläkin on ollut rauhallinen juhannus.

Jossu

ps. Susanna tekee myös Tampereella hoitoja joten sekin kannattaa checkata jos et pääse Helsinkiin asti. Ja uutuutena myös laskumahdollisuus. Ihan parasta palvelua sanon minä.

Nyt soi – SWERLK – MNDR, Scissor Sisters

Translation: I get some work done for my forehead and lips by Susanna.

 

rekki.fi

Moro.

Mulla oli kotiin kertyny kaikenlaisia merkkivaatteita tässä vuosien varralle ja muutaman kerran niitä ajansaatossa kokeillessani huomasin niiden olevan täysin vääränlaisia joko mun makuun tai ruumiinrakenteeseeni. Kolmen kympin jälkeen ei enää kilot ole pysynyt poissa samanlaisesti kun 2alkavalla iällä, päätin luopua kaikesta ylimääräisestä joka ei mahdu enää päälle. Päätin siis kokeilla rekki.fi palvelua, joka on tamperelainen nettikauppa second hand periaatteella. Rekkiin voi lähettää vaatteita kotoa käsin ja kaikki hoituu sieltä käsin, hinnoittelu, kuvaaminen ja myynti. Helppo etten sanoisi.

Olen jo aikaisemmin seurannut rekin nettisivuja ihan vaan sillä silmällä jos jotain kivaa mullekkin löytyisi. Joten päätin kokeilla myös myyntiä rekissä.

Laitoin keväällä viestiä ja tilasin itselleni lähetystunnuksen. Muutaman viikon jälkeen se tulikin ja sain pakata vaatteet muovipussiin jonka teippasin hyvin kiinni. Laitoin lähetyksen menemään tunnuksella ilmaiseksi.

Muutaman päivän jälkeen sain sähköpostia jossa tuotteet oli hinnoiteltu rekin toimesta. Itse en halunnut asettaa tuotteille mitään pohjahintaa koska olen suurimman osan ostanut kirpputorilta/uffilta/ en kuitenkaan tule käyttämään/ en mahdu vaatteisiin.

Tuotteet oli mielestäni hinnoiteltu hyvin, nyt en kuitenkaan hakenut suunnatonta voittoa tuotteista koska osa niistä on maannut vaatekaapissa useamman vuoden. Ja jos haluaisin suunnatonta voittoa niin lähtisin itse myymään niitä ylihintaan jollekkin itsepalvelukirpputorille. Ei kiitos.

Ensimmäisenä huomasin facen seinällä että lähettämäni Guessin kultainen laukku oli nostettu mainokseen.

 

Mielestäni vaatteet oli kuvattu kivasti ja selkeästi.

Myyntiaika tuotteilla on muistaakseni 40päivää ja sen jälkeen vielä 10päivää että tuotteet lasketaan ja maksetaan saatu tuotto tilille.

Tilitettävää tälläkertaa tuli 64,40€ mikä nyt ei ollut kovin paljoa mutta kyllä sillä käy muutaman kerran kaupassa. Myymättä jääneistä tuotteista maksetaan 15% osuus myyjälle. Ikinähän ei voi tietää etukäteen että mikä tuote myy joten sellainen pieni riski on tämän kanssa otettava. Toisaalta jos menet itse myymään kirpputorille niin ei sielläkään ole mitään varmuutta että mikä tuote myy, plus pöytävuokran jälkeen ei ole mitään takuita että saisi edes tuota 60€ voittoa itselleen.

Helppoa tämä myynti rekissä ainakin oli.

Voin lämpimästi suositella rekin toimintaa ihmisille joilla ei ole aikaa käydä siivoamassa joka päivä kirppispöytää. Asiakaspalvelu vastaa kysymyksiin mielellään.

Käy siis ihmeessä tutustumassa rekki.fi palveluun osoitteessa www.rekki.fi

Kivaa kesää.

Jossu

Nyt soi –Cellophane – Sia

Translation: I try a new Finnish second hand website rekki.fi and sell my old clothes there.

 

Viikonvirhe 32

Moikka.

Ihanaa taas pääsee tekemänä viikonvirhettä joita löytyi vuotuisesta Met galasta vaikka kuinka paljon.

Tällakertaisella virheellä on päällään kukkatapettia, hirveät, värikkäät kukkatapetit on laitettu luultavimmin pahvilla tuettuun mekko-takki-whatever hässäkkään. Miksei ihmiset katso peiliin ennenkuin menevät gaalaan?

 

Jotenkin tapetti onnistuu näyttämäänkin ihan tapetilta, ja kerrokset vielä lisäävät volyymia mitä normalisti siro tähtönen ei tarvitsisi. Kukkien monimuotoisuuskin ärsyttää, eikö olisi voinut käyttää vaan yhtä kuviota, miksi on pitänyt laittaa kaikki marjamummon tapetit samaan asuun?

Tämä oli ehkä Met galan rumin asu, löytyis sieltä muutama muukin mutta niistä lisää myöhemmin.

Tadaa. Marjamummon kukkatapetit saivat uuden elämän mekko-takki hässäkkänä. Ei jatkoon.

Jossu

Nyt soi –Mama Don’t Make Me Put on the Dress Again – Trixie Mattel

Translation: Met Gala 2017 has so many bad dresses. Here is my number one.

Kesä ja sukat sandaaleissa

Nyt kun alkaa ilmat jo vähän paranemaan niin on aika puhua joka kesäisestä trendistä joka vaivaa mieltäni. Leggingseistä en enää aijo puhua vaan tämä on miesten yleinen trendi. Ne saatana sukat sandaaleissa.

Joka kesä kaupungilla bongataan ainakin kymmenet parit kyseisiä rumiluksia. Miksei kukaan puutu tai puhu tästä asiasta enempää? Kuka edes käyttää kyseistä yhdistelmää? En voi ymmärtää.

Sinulla on lämmin kun olet ilman paitaa mutta kylmä jaloilla. Ratkaiset sen mustilla sukilla ja sandaaleilla. Not so good job.

Kuvat: sadanduseless.com

Eihän kukaan itseään arvostava mies käytä tuommoisia julkisilla paikoilla, eihän? Säälittävää tässä on se että käyttää. Eikö herrojen vaimot katso ollenkaan mitä pistävät päälleen? Missä on oikeus ja kohtuus jos meitä muita sattuu silmiin????

Tätä trendiä en odota kesällä nähtäväksi.

Jossu

Nyt soi –Voodoo U – Lords Of Acid

Translation: Are you fucking kidding me?

 

 

 

H&M Unisex Denim United

Moro.

Näitä unisex mallistoja alkaa pikkuhiljaa tippumaan jokaiselta isolta yhtiöltä, nyt esittelyssä H&M Denim United.

Mielestäni on hyvinkin mielenkiintoista aina lukea uusista unisex mallistoista, harvemmin olen vaan ollut niihin tyytyväinen. Tämäkään mallisto ei ole poikkeus, en voi liputtaa malliston puolesta koska se on TYLSÄ.

Mallisto pitää sisällään housuja, takkeja, paitoja ja haalarin. Vaatteet ovat luomu- ja kierrätettyä puuvillaa.

Jotenkin mallisto on vaan Boring as fuck. Mitään uutta se ei farkkuskeneen tuo, nuo kaikki on nähty jo -90 luvulla.

Kuvat H&M

Ainoa vaate mitä itse voisin mallistosta käyttää on tämä pitkä paitamekkotakki (en tiedä tämän oikeaa nimeä)

No mutta siis tällainen on se niiden unisex mallisto. Aiheena mielenkiintoinen, mallistona ei niinkään.

Jos nyt haluat päästä shoppailemaan tuotteita niin ostelemaan pääset tästä linkistä.

Mukavaa loppuviikkoa ihanat ❤

Nyt soi –Bomb Intro / Pass That Dutch – Missy Elliott

Jossu

Translation: H&M launches Unisex Denim collection ”Denim United” and it’s boring as fuck. Back straight to the 90’s.

Viikonvirhe 31

On taas aika tehdä viikonvirhe osio. Aloin tänään taas tutkimaan puhelimeni kuvasaldoa ja löysin monen monta hyvää ideaa Viikonvirheeseen. Tämä osio onkin ollut taas hetken sivussa mutta takaisin nyt siis kirjoitus fokuksessa.

Mekko siis periaatteessa ihan hyvänmallinen mutta kolmiot. WTF?

Jos haluat saada valokuvaajien huomion ja ilmoittaa että sinulla on tissit ja tu***, niin laita huomiokolmiot vaatteeseen.

Saatanan rumat kolmiot oletkin keksinyt laittaa mustaan mekkoon.

Mekon rumuudesta tulee selkeä 8, huonosta yrityksestä ja toteutuksesta ainakin 9.

Tilanne ja mekko vaatii ehkä lasin valkkaria.

Hyi!

Nyt soi –Dont Make Waves – Gossip

Jossu

Translation: Fashion mistake numb.31. Totally stupid choice.

Coca-cola ad

Coca-Cola julkaisi uuden mainoksen tulevan kesän kunniaksi ja tämä saattaa olla tämän kesän paras mainos. Mainos on humoristinen ja näyttää erilaisen modernin perheen ”ongelman”.

Uusi mainos kertoo kuumasta allaspojasta joka varastaa niin tyttären kuin perheen pojankin huomion. Kummatkin haluavat saada allaspojan huomion Coca-Colalla.

Kumpi voittaa kisan, vai onko siellä lopussa joka twisti?

Katso niin tiedät.

Kyllähän tällaisia mainoksia saisi tulla myös meidän televisiosta.

Nyt soi –Not My Idea – Garbage

Translation: Brother and sister fight over hunky pool boy in brilliant new Coca-Cola ad.

Disneyn ensimmäinen homohahmo

 

Uusi Disneyn elokuva Kaunotar ja Hirviö on saanut ennen julkaisuaankin osakseen paljon huomiota. Uudelleen tehdyssä elokuvassa on ensimmäinen homohahmo, LeFou, jota näyttelee Josh Gad.

LeFoun hahmo on salaa ihastunut hurmuri-Gastoneen, jota näyttelee Luke Evans.

– Yhtenä päivänä LeFou haluaa olla Gaston, toisena päivänä suudella Gastonia, ohjaaja Condon sanoo.

– Hän on pyörällä päästään siitä, mitä hän haluaa. Hän on vasta heräämässä näihin tunteisiinsa. Kohtaus on ainutlaatuinen homohetki Disney-elokuvassa, hän jatkaa.

Kuvat:  Disney

Elokuva on otettu esimerkiksi Venäjällä erikoistarkkailuun, koska Venäjällä on laki joka kieltää ”homopropakandan” levittämisen alaikäisille.

Kaikennäköisiä mielipiteitä on varmaan tulossa kun elokuva julkaistaan 17.3. Pitäisköhän itsekkin lähteä katsomaan uudelleen tehty versio?

Ihanaa nähdä että suuret elokuva yhtiöt ottavat HLBT asiat osakseen ja uskaltavat kirjoittaa niille rooleja. Niin ne asiat eteneee pikkuhiljaa.

Nyt soi –Helvetin Ylpee – Jesse Kaikuranta

Jossu

Translation: Disney makes history and make a gay character on new Beauty and the beast-remake film. Good job Disney!

Logan-nukke

Moro.

Täällä taas koneen ääressä vapaapäivän kunniaksi.

Amerikkalainen leluyhtiö American Girl on julkaisut ensimmäisen poikanukkensa Loganin.

Kauan se kestikin ennenkuin poikanukke saapui markkinoille. Nyt ei Barbien Ken nukkea kyllä lasketa.

 

Logan Everett soittaa rumpuja ja on Nasville, Tennesseestä kotoisin.

”Harva yhtiö on ymmärtänyt poikanuken tärkeyden, kyse on kuitenkin tyttöjen ja poikien välisestä tasa-arvosta, jokainen voi leikkiä nukeilla.” Sanoo yhtiön työntekijä Julie Parks.

Yhtiö on aloittanut toimintansa 1986 ja on tehnyt aikoisen saatossa erilaisia nukkeja niin historiallisista kun yhteiskunnallisistakin aiheista.

Yhtiö teki tällä viikolla myös toisen historiallisen teon kun valmisti nuken trans tähti Jazz Jenningistä.

Iskulauseen Jazz nukelle oli Jazz Jennings: American suosituin trans teini (America´s Favorite Trans Teen)

Nukke julkaistaan Heinäkuussa.

Kuvat: American Girl

Jazz toivookin nuken tuovan trans teinejä enemmän yleiseen tietoisuuteen ja näyttävän että he ovat kuitenkin kaikki ihan tavallisia ihmisiä.

Hieno juttu kaikenkaikkiaan. Niin se maailma muuttuu ❤

Jossu

Nyt soi –21 Things I Want In A Lover – Alanis Morissette

Translation: American Girl release a boy doll Logan and Jazz Jennings doll is coming on July. Great job American girl ❤

Goldfrapp – Anymore

Goldfrapp julkaisi uuden musiikkivideon ”Anymore” ja se on ehkä heidän homoeroottisin musiikkivideo tähän mennessä.

Täynnä tyttörakkautta, kauniita asuja ja naisia, ihania kuvakulmia ja kokonaisuus toimii.

Paras osa? Biisikin on ihan hyvä 😉

 

Kivaa lauantaita.

Jossu

Nyt soi – Goldfrapp

Translation: Goldfrapp released a music video that is most homoerotic so far. Ten points. And the song is pretty good also 😉