Poikaystävän syntymäpäivälahja

Moiccu.

Meillä oli viime viikonloppuna poikaystäväni syntymäpäivät. Oli kutsuttu jotain ihmisiä meille istumaan ja juomaan poikaystävän tekemää boolia. Oli muuten hyvää ja vahvaa tavaraa.

Mulla oli jotenkin vaikea keksiä syntymäpäivälahjaa tolle karvanaamalle, tuntuu että sillä on jo kaikkea. Onneksi kun selailin ebaytä etsiessäni itselleni puhelimeen kuorta jossa lokeroita myös korteille niin tajusin että voin tilata myös hänelle jotku puhelimenkuoret.

Rakkaani on ajatonta muotoilua rakastava ihminen niin mietin että puinen Iphonen kuori voisi olla paras mahdollinen.

Tällainen sitten tuli eilen postiin.


Kyllä se ihan näyttää tykkäävän 🙂

Mulla alkoi tänään 10päivän kesäloma. Juodaan tässä himassa shampanjaa sen kunniaksi, illalla saatan lähteä pyörähtään kaupungilla.

Kuulin tänään että tämä päivä oli viimeinen hellepäivä vähään aikaan. No, loma on loma vaikka sataiskin vettä.

Mennään ensi viikolla käymään mutsin luona ja pyörähtämässä nopeasti stadissa, kirjoittelen siitä sit taas lisää kuhan pääsen oikein pöytäkoneen ääreen. Ipadillä on vittumainen kirjoittaa.

Ihanaa viimeistä hellepäivää hetkeen.

Jossu

Nyt soi –Warrior – Eurovision 2015 – Georgia – Nina Sublatti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s