Päivä: 6.1.2015

Muutto lähestyy

Vanha kämppä alkaa pikkuhiljaa tuntumaan ahtaalta ja pieneltä. Keittiökin on ärsyttävän ahdas varsinkin kun kaksi ihmistä koittaa aamulla suorittaa kahvinkeitto-/aamupalarutiineja boksereissa unihiekkaa silmissä ja muuttoon on vielä monta viikkoa aikaa.

Meidän muuttoon on mahtunut monta mutkaa jo tähän mennessä. Ensin jouduttiin siirtämään aikataulua kuukaudella vanhan omistajan kommelluksien takia ja nyt sitten menee jo postit uuteen osoitteeseen ja elisa viihde plus netti on poikki vanhassa kämpässä. Koittaa tässä nyt sitten kirjoittaa blogia tai hommata uutta verokorttia puhelimen netillä. P*rkele. Toivottavasti uusi koti maistuu sitäkin makeammalle kun sinne pääsee.

Ei tietenkään meidän muutto voinut mennä niinkuin oli suunniteltu. Meneekö mikään ikinä kun olisi pitäny? Olen koittanu hokea namastea kohta kyllästymiseen asti muttei se oikein tälleen lyhytpinnasena ihmisenä tunnu toimivan.

Onneksi aina voi fiilistellä pikkujuttuja.

Kuten varmaan tiedättekin niin oon kova kiertää kirpputoreja. Vapaapäivänä on ihana vaan laittaa musat täysille ja lähtee kiertelee kirpputoreja, hypistelee kaikkee ja kattelee vaikkei mitään ihmeellistä löytyisikään. Se on sellaista ”omaa aikaa” ku saa vaan unohtaa kaiken muun ja mennä omaan tahtiin. Tampereella on muutama suosikki kirpputori missä tykkään käydä. Teen niistä kyllä Esittelyssä-osion kunhan kerkiän. Mielestäni kaiken ”hienon” ja itselleni uuden ei tarvitse olla kallista ja uutena ostettu. Joissain jutuissa voi vähän näkyäkkin se ikä.

Tein sitte tossa jo melkein kuukausi sitten (tiesin jo että muutetaan) ihan mahtavan verholöydön yhdeltä kirpparilta. Hintalapussa sanottiin että verho on Finlaysonin mutten ainakaan googlettamalla löytänyt kyseistä kuosia. Tosin ei se merkki nyt merkitse yhtään mitään. Kankaan nimi on ”Unilla”

IMG_5326

 

IMG_5331

Ihana kangan vaikka makkarin verhoiksi tai jos ne ei sinne sovi niin voi tehdä vaikka koiralle petisuojuksia ja tyynyn päällisiä. Kangas on puhtaan valkoinen, nyt vaan en saanu enää hyvää valokuvaa kun ei tuota luonnonvaloa tähän aikaan enää ole.

Aika uninen kangas, eikö? 😉

Jossu

Nyt soi – Area 27 – black sun

 

Vedenjuontihaaste

Moikka.

Taas näitä meikäläisen vouhkauksia mutta kaikkea uutta pitää kokeilla jos siltä tuntuu.

Niinkuin monet muutkin suomalaiset, minäkin näin otsikot tuosta 3 litraa päivässä vettä juoneesta toimittajasta ja päätin kokeilla.

Olen nyt juonut vettä 2 viikkoa sen 3 litraa päivässä. Alkuun tuntui todellakin puulta ja teki mieli juosta vessassa joka toinen minuutti mutta niin se kroppa vaan alkaa pikkuhiljaa tottumaan veden määrään. Ennen join päivässä ehkä pari lasia vettä, ennemmin tuli kitattua energiajuomaa.

Kropan suhteen vesi on auttanut siinä suhteessa että ”perus” turvotus on lähtenyt ja siluetti on hoikempi, tottakai pitää tehdä muutakin kun juoda vettä mutta tästä saa hyvän alkusysäyksen ehkä aloittaa jonku liikuntaharrastuksenkin tänävuonna.

Ei yhtään hullumpi idea aloittaa uutta vuotta juomalla vettä, vaikkei tässä nyt mitään tipatontakaan vietellä.

 

Veden juonti voi aluksi tosissaankin olla aika tuskallista mutta kannattaa vaan sitkeästi jatkaa sen litkimistä koska ei siitä ainakaan mitään haittaa ole. Itsellä ainakin on alkanut olemaan jo ihan puhdas vesijano heti aamulla kun herää ja pitkin päivää.

Tässä vielä kuva kyseisestä toimittajasta neljän viikon veden juonnin jälkeen. Tosin valotuksella kuvassa on iso osa asiaan että älkää nyt mitään suurta ihmettä odottako jos tätä alatte kokeilemaan.

Kuinka moni teistä on lähtenyt mukaan tähän haasteeseen?

Jossu

Nyt soi – Inaya Day – Nasty Girl – Full Mix