Sisustus uusiksi.

Moro!

Nyt on kerrankin jotain iloisia uutisia. Me ostettiin asunto! Asunnon etsintä on siis ohitse, hallelujaa!

Muutetaan alustavien tietojen mukaan jo ensi kuussa omaan 70neliön kaksioon keskustaan, lähellä on puisto johon pääsee koiran kanssa ulkoilemaan aamu/iltapissalle ja ikkunasta näkyy se samainen puisto. Ei pääse naapurit pälyilemään vaikka vetäiskin vapaapäivänä vaan kalsarit jalassa koko päivän 🙂

Olen enemmän kun onnellinen tästä tilanteesta. Ihana päästä muuttamaan  ja sisustamaan uutta kotia. Asunto on onneksi vasta rempattu ettei mitään rakenteellisia muutoksia tarvi tehdä mutta kyllä muutaman seinän rumat tapetit pitää jossain vaiheessa poistaa ja laittaa vähän maalia perään. Haaveilen kivasta, raikkaasta ja persoonallisesta sisustuksesta, sellaisesta mistä näkyy isäntien kädenjälki.

Sisustamisesta ei mulla ole mitään kokemusta mutta luotan intuitioon näissä asioissa. Jos joku säväyttää niin yleensä se on pakko saada kotiin.

Finlayson julkaisi pari päivää sitten Tom Of Finland malliston mistä ajattelin hommata pussilakana setit uuteen kotiin. Onhan ne aika syötävän ihanat ja ainakin persoonalliset jossei muuta.

Ja itselleni joululahjaksi on varmaan pakko saada TOF-kangaskassi. Nyt on todella hieno veska muuten. Pitäiskö tilata samalla mutsillekkin?

Finlaysonin TOF-kuvat ja nettikauppaan pääset tästä linkistä.

Perussisustus meillä on pitkälti musta-valko-harmaa mutta nyt on tullu joku ihmeen oivallus että voisin kokeilla jotain yhtä väriä siihen lisäksi esim tumma violetti voi olla kiva. Mitään joulun punaista tai havun vihreää en todellakaan ota kämppään. Onneksi väriä saa vaikka tyynyillä ja kattoo sitte alkaako väri ärsyttämään vai ei.

Asunnossa on pieni vaatehuone mutta ajattelin koittaa tikulla jäätä ja ehdottaa ukolle jos saisin vaaterekin makuuhuoneeseen johon voisi laittaa työvaatteet valmiiksi seuraavaan päivään ja jotain helmiä ihan vaan silmän iloksi.

Tämä Ikean vaaterekki vaan puhuttelee mua yksinkertaisuudellaan ❤

Uuden sohvan haluan mutten uskalla vielä fantasioida siitä lisää kun ensin pitää vähän säästää rahaa että saadaan se uusi sohva, kun ne ei ole mitenkään halpoja kapistuksia. Joku ihana kulmasohva.

Verhoja koitin kattoo Vallilalta mutta kirjava printti saa mut voimaan pahoin. Ehkä lähen kiertää Uffeja jos sieltä löytyis joku mieleinen retrokangas.

Tällaista tällä kertaa.

Puss

Jossu

2 comments

  1. Postaus tulee heti kun saan vaan edes jonkun osan kuvauskuntoon 🙂 Päästään muuttamaan uudeksi vuodeksi uuteen kotiin! Jee jee ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s