Ensimmäinen kuvauspäivä.

Kyllä on taas vaikeaa tämä elämä.

Multa on pikään kysytty päivän asukuvia ja tälleen yksin blogatessa on hankalaa saada jokaisesta kivasta asusta edustuskelpoisia kuvia, en usko että mun vanha ruoska Iphone 4s pystyy tuottamaan niin laadukkaita kuvia kun haluaisin.

Kuvailtiin eilen kaverin kanssa ihan harjoitusmielessä muutama asukokonaisuus. Alku oli kankeeta, kuvaajan ja mallin välinen kemia vielä hakusessa, tuntui että kaikki ihmiset tuijottaa, oli kylmä ja ärsytti.

Onneksi viimeinen asujuttu alkoikin sitten luistaa. Ja saatiin muutama naurukuvakin otettua. Kaveri kuvaa harrastusmielessä lehtiä ja kissojaan joten tällaisen piripäi


sen oravan kuvaaminen ei ollut ehkä mikän maailman helpoin homma, loppujen lopuksi onneksi saatiin pari hyvää otosta kameraan ja ensi kerralla menee jo paljon paremmin.

Kuvattiin ns. lämmin syksy kuvia (kuvat esitellään blogissa myöhemmin) vaikka ulkona oli melkein pakkasta. Ainakin ajovalot oli päällä pinkeässä paidassa. Pakkohan se on entisenä mallina kuitenkin suoriutua tehtävästä vaikkakin en ole kameran edessä ollut 10vuoteen.

Mul on jonkinlainen pakkomielle tohon pipoon, niin helppo ja sopii moneen menoon. Oma tukkaprojekti on viel niin kesken ettei sitä ihan vielä saa kuvauskelpoista, ehkä joku päivä.

Mitä tykkäätte kuvista?

Kivaa lauantaita. #Viski

Jossu

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s